Steppejä tiimioppimisen polulla, opettajana uuden äärellä
Nykypäivän työelämä vaatii ammattisisällön hallitsemisen lisäksi myös monenlaisia työntekijätaitoja. Kasvatus- ja ohjausalalla korostuvat erityisesti tiimityöskentely sekä -ongelmanratkaisutaidot. Työtä tehdään tiimeissä yhdessä ideoiden ja suunnitellen yhteiset tavoitteet huomioiden. Kasvatus- ja ohjausalan työ on vahvasti vuorovaikutteista ja nopeasti muuttuvat tilanteet vaativat päivittäin luovia ratkaisuja. Näitä taitoja harjoitellaan opiskeluaikana erilaisissa oppimisympäristöissä, tilanteissa ja vaihtuvissa tiimeissä.
On tärkeää, että alan opinnoissa pääsee mahdollisimman paljon käytännön tekemisen pariin.
Omien opiskelukavereiden kanssa harjoitellaan tiimityötaitoja esimerkiksi suunnitellessa ohjauskokonaisuuksia, antaen ja saaden palautetta. Opiskelijat saavat käytännön ohjauskokemusta ohjaamalla erilaisia käytännön tilanteita esimerkiksi liikuntaleikkejä lapsiryhmälle tai vaikkapa välituntitoimintaa koululla. On tärkeää, että alan opinnoissa pääsee mahdollisimman paljon käytännön tekemisen pariin. Yhdessä tekeminen, kokeminen ja oivaltaminen kasvattavat rohkeutta ja luottamusta omiin kykyihin. Epäonnistumista ei tarvitse pelätä, sillä jokainen kokeilu vie oppimista eteenpäin ja auttaa ymmärtämään keskeneräisyyttä. Kokeilujen jälkeen tärkeässä roolissa on palaute ja arviointi. Palautetta saadaan sekä asiakkailta että omalta tiimiltä oman toiminnan arviointia unohtamatta.
Kokemuksien saaminen ja yhdessä oivaltaminen on tiimioppimisen ytimessä
Tiimioppimisen yhtenä kantavana ajatuksena on se, että päästään kokemaan ja oivaltamaan asioita yhdessä. Yhdessä ratkotaan kulloinkin käsillä olevaa “ongelmaa” eli oppimistehtävää tai isompaa projektia. Tiimissä opiskelu on vahvasti vuorovaikutteista ja opiskelijoiden kanssa pyritään aitoon dialogiin. Vuorovaikutustaidoista etenkin läsnäolo, kohtaaminen ja kuuntelu korostuvat tiimioppimisen menetelmin opiskellessa. Tiimissä työskentely vahvistaa myös vastuunkantamista. Opiskelija ei ole vastuussa yksin omasta oppimisestaan, vaan oma toiminta vaikuttaa vahvasti myös koko tiimiin. Opiskelijoille mahdollistetaan oppiminen erilaisissa tilanteissa ja oppimisympäristöissä moninaisin keinoin kuunnellen opiskelijoiden ajatuksia ja ideoita siitä, miten juuri he voisi oppia parhaiten. Joskus toimivin keino voi olla perinteinen luokkaopetus, joskus taas vaikkapa retki lähimetsään.
Opettajan työ ei siis aina toteudu perinteisillä opettamisen keinoilla, vaan enemmänkin ohjaamalla ja valmentamalla. Omaa roolia opettajana on saanut tässä prosessissa useastikin kyseenalaistaa. Joskus tuntuu, että opettajana on haasteellista “astua sivuun” ja jättää aikaa ja tilaa opiskelijan omalle oivallukselle. On tärkeää muistaa kuuntelun ja hiljaisuuden merkitys – joskus suurinta viisautta on oman suun kiinni pitäminen. Opettaja kun ei enää näyttäydy “kaikkitietävänä ratkaisupankkina”, vaan kysymysten kautta ohjaavana omiin oivalluksiin kannustajana. Tämä haastaa opettajaa olemaan aktiivisesti läsnä joka hetki, sillä oppimisen polkuja on usein mahdotonta ennustaa etukäteen. Tiimipedagogista mallia voisimmekin kuvailla seikkailuksi, jossa kartta on käsissä ja määränpää selvillä, mutta reitti ei välttämättä ole se nopein tai suorin. Matka on vähintäänkin yhtä tärkeä kuin määränpää.
Anu Thil & Marjo Hankkila
Opettajat, Lapuan kampus
