STEPblogin ohjeet

STEPblogi on STEP-koulutuksen opiskelijoiden ja työntekijöiden yhteinen kirjoitusalusta. Täällä voi jakaa omia ajatuksiaan niin oppimiskokemuksista, opiskeluelämästä kuin vaikkapa ammatillisiin aiheisiin liittyvistä oivalluksista. STEPblogia voi myös käyttää oppimisen välineenä. STEPblogi on vapaamuotoinen, jokaisen kirjoittajansa näköinen alusta.

STEPblogin lisäksi organisaatiomme julkaisee yksittäisiä blogikirjoituksia STEP-koulutuksen etusivulla.

STEPblogin periaatteet

STEPblogin ääni on varsin vapaa. Kirjoituksissa noudatetaan aina Reilun somen sääntöjä, jotka ovat:

  1. Erottele tieto ja mielipide
  2. Perustele väitteesi.
  3. Myönnä ja korjaa virheesi.
  4. Ole avoin.
  5. Älä jankuta.
  6. Älä provosoi.
  7. Älä johda harhaan.
  8. Kunnioita toisten ihmisarvoa.
  9. Kunnioita toisten yksityisyyttä.
  10. Kunnoita oikeutta.
  11. Mieti, kenelle viestisi välittyy.
  12. Älä aiheuta harmia.

Minkälainen blogikirjoitus on?

Valitse blogillesi kiinnostava aihe. Kirjoita ikään kuin kirjoittaisit tarinaa. Sillä on alku, keskikohta ja loppu. Esimerkiksi asian esittely, tärkein sisältö ja johtopäätökset.

Blogikirjoituksen pituus vähintään 500 sanaa ja enintään 1000 sanaa. Pitkässä kirjoituksessa pitää olla tosi kiinnostava aihe ja hyvin kirjoitettua tekstiä.

Keksi blogikirjoituksellesi koukuttava otsikko, joka herättää lukijan kiinnostuksen. Hyvä otsikko on lyhyt, houkutteleva ja mielenkiinnon herättävä.

Jos mahdollista, käytä tietoa sisältäviä väliotsakkeita. Lihavointia ja kursivointia kannattaa käyttää harkiten, jos ollenkaan, korkeintaan tärkeimpien sanojen kohdalla.

Miten saan blogikirjoitukseni julkaistua?

Voit lähettää valmiin blogikirjoituksesi kuvineen osoitteeseen stepblogi@step.fi Muistathan huolehtia, että sinulla on oikeudet julkaista lähettämäsi kuva. Kuvan koko on 825 x 620.