Opistovuosi antaa siivet 

Nuoruus on ihmeellistä aikaa. Samalla kun fyysisesti on kasvamassa omiin mittoihinsa, kasvua tapahtuu valtavasti myös osaamisen ja itseymmärryksen tasoilla. Käsitys siitä kuka olen ja mitä haluaisin aikuisena osata, saattavat kuitenkin olla vielä sumuverhon takana. Yhden koulutaipaleen päättyminen ei välttämättä vielä avaakaan näkymiä seuraavaan. Valinta ammattikoulun ja lukion välillä ei kaikille ole vaikea, mutta joillekin kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei tunnu omimmalta. 

Valinta ammattikoulun ja lukion välillä ei kaikille ole vaikea, mutta joillekin kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei tunnu omimmalta. 

Kansanopistoilla on tähän nivelvaiheeseen tarjolla vuoden mittainen opistojakso, jolla voi sekä vahvistaa aiemmin hankittua osaamista että keskittyä siihen, mikä itsestä tuntuu mielenkiintoiselta. Elämässä tulee joskus hetkiä, jolloin on mahdollisuus pysähtyä miettimään sitä, mikä itselle toimii suuntatähtenä. Jollekin se on jo lapsena aloitettu harrastus, toiselle vasta avautuva unelma. Nuorena oppii nopeasti, joten kannattaa napata unelmasta kiinni ja hankkia itselleen taito, joka voi kantaa läpi elämän. 

STEP-koulutuksen Kaustisen kampuksella vietetään opistovuosi tanssien.  Lukuvuoden mittaisen koulutuksen tarkoitus on vahvistaa opiskeluvalmiuksia, mahdollistaa arvosanojen korottaminen ja antaa tukea elämänhallintaan sekä opintopolun ja uran valintaan. Nämä 53 opintopisteen laajuiset opinnot jakautuvat puoliksi kaikille yhteisistä opinnoista ja tanssiopinnoista. 

Asuminen ja arki

Opiskelija voi asua STEP-kansanopiston Kaustisen kampuksen asuntolassa, isossa kahden hengen kalustetussa huoneessa. Yhteisissä tiloissa on keittiö sekä televisiohuone. Peilein ja tangoin sekä tanssimatolla varusteltu tanssisali on käytettävissä useimpina iltoina.  

Kaustinen on tunnettu kansanmusiikista ja kansantanssista, mutta täällä on paljon muutakin toimintaa aina showtanssista jousiammuntaan ja raviurheiluun. Opistovuoden aikana on mahdollista osallistua paikkakunnan aktiiviseen harrastuselämään. 

Tuki ja turvallisuus

Pienen kunnan hyvä puoli on sen turvaverkoissa. Kampuksella opiskelijat ja henkilökunta tulevat toisilleen tutuiksi ja tukea saa monenlaisiin tilanteisiin helposti. Toisaalta Kaustisella on monta oppilaitosta, joten nuoria riittää ja ystävyyksiä syntyy myös oppilaitosten seinien yli. 

Opistovuosi antaa siivet

Supervoimana tanssi Kaustisella -opistovuoden aikana pääset tutustumaan eri tanssilajeihin, syvennät aiemmin oppimaasi sekä saat esiintymiskokemusta oppilaitoksen omissa tilaisuuksissa. Samalla opit selviämään arjesta turvallisessa, mukavassa seurassa.  

Hakeminen opistovuosikoulutukseen 

Voit hakea opistovuodeksi Kaustiselle yhteishaussa 21.2.-21.3.2023 tai sen jälkeen jatkuvan haun kautta.  

Tiesithän, että STEP-koulutuksen muillakin kampuksilla on tarjolla opistovuosi-koulutuksia.

Susanna Salokannel
Koulutuskoordinaattori
STEP-koulutus, Kaustinen